Bc-kirja. En muista milloin syksyllä sain tän, mutta tänään sain luettua vihdoin 21:03, Scandbook AB, Falun, Ruotsi, 2009, 196 sivua.

Minun peilistäni näkyy nainen, jonka tunnen heti. Hän on venäläinen. Tiedän sen kotimekosta, johon hän on pukeutunut, halatista, jollaiseen minäkin pukeudun joskus, kun haluan kuvitella olevani ikääntyvä venäläinen nainen Andrein rinnalla. Tunnistan hänet nenästä, joka on kuin papukaijan nokka. Hän istuu korituolissa ja tutkii polvillaan olevaa laatikkoa.

Öinen puhelu palauttaa Annan mieleen opiskeluajan ja Andrein, joka tuoksui raudalta ja hieltä ja venäläiseltä saippualta. Hän päättää jättää puisevan työnsä ja palata yliopistoon tekemään tutkimusta Anna Ahmatovasta. Myös paluu Pietariin käy pian väistämättömäksi, sanokoot puoliso, tytär ja paras ystävä mitä tahansa.

Säkeitä Pietarista rikkoo ja toistaa myyttiä kirjilijoiden ja tsaarien kaupungista. Se vie lukijan romahtamaisillaan olevaan Neuvostoliittoon, missä suomalainen opiskelija kiilaa ruokajonoissa valuutan voimalla, mutta on silti alttiina ydinvuodoille ja torakoille. Ja kun runoa ovat tarinan väliin leikkautuvat katkelmat viime vuosisadan alun Pariisista sekä kannaslaisesta mökistä, jossa Anna Ahmatova kohtaa oman mennisyytensä.

Sekava kirja. En päässyt kirjoittajanm ielenmaiseman hyppyihin mukaan. Synkkä tarina. En pitänyt kirjasta. Koskaan ei tiennyt, kuka on minä-kertojana. Että se siitä. Osallistuin tällä sentään louhintahaasteeseen.