Alan tässä pikku hiljaa lämmetä lenkin jälkeen. Juu-u, usko tai älä, minä kävin pitkästä aikaa sauvakävelylenkillä! Jahans, nyt tul jäätelöauto. Vaikka kuinka mieleni tekisi jäätelöä, niin enpä mene ostamaan. Kieli pitkällään katselin torstaina esitettä ja suunnittelin kovasti, että mitä hakisin, vaan ei! Minä en sorru nyt jäätelöön. Aamupalaksi söin vesimeloonia ja join teetä. Sit vaan vaatteet päälle, sauvat käteen ja käppäileen. Kyllähän mä pidin pieniä huilitaukoja aina välillä, mutta tehtyä tuli, reilu puoli tuntia meni lenkillä. Hyvä minä! Vielä en käynyt mettälenkillä, vaan käppäilin tästä meitin talolta maantielle ja sieltä sitten yhtä tietä takaisin. Maantiellä oli kurjaa kävellä, kun penkassa ol aikas paksulti lunta. On mulla vaan nyt ihana fiilis! Saa olla ylpeä ittestään! Palkinnoksi sainkin sitten tulla tekemään nettikierroksen koneella. Vielä on käymättä bookcrossing-sivusto. Ehkä tänään taas iltapäivällä sitten rekkailen lisää kirjoja sivustolle.

Viime yönä sain taas ihan kunnolla nukuttua ja mikä hyvää, ilman unilääkettä! Muistaakseni tällä viikolla en ole ottanut yhtään unilääkettä, vaikka silloin valvoneena tuntuis siltä, että pitäs ottaa unilääke ja mennä päiväksi nukkumaan, mutta en ottanut, kun ajattelin, että sit menee rytmi vielä pahemmin pilalle. Nukuin silloin vain tunnin päivällä. Vaikka se tuntui aivan liian vähältä, jaksoin sillä kuitenkin sitten iltaan saakka. Onhan tuo unirytmi persieellään senkin takia, etten päivisin jaksa raahautua ulkoilemaan, vaan nenä kirjassa olen kaiket päivät. Nyt kuitenkin yritän ryhdistäytyä ja alkaa käydä HIUKAN useammin ulkoilemassa. Nyt ainakin on pää avattu.

Voi että, mä sain eilen ihanan puhelun! Melkein puolitoista kuukautta edellisestä ja eilen puolita päivin luuri soi. Kuvittelin sen olevan taas lehtikauppias, mutta ei, se oli HÄN!!!!!!!! Meinasin vallan pyörtyä, kun kuulin nimen luurissa. Vieläkö hän soittaa minulle? Olin jo vallan unohtanut hänet ja alkanut kovasti etsiä uutta ihastusta ja ehtihän tuossa yksi ihastus ollakin, joka muuten loppui pari päivää kestettyään. Puhelun alkuun tuntui siltä, etten uskalla mitään puhua, mutta sitten sanainen arkkuni avautui ja puhuin kuin papupata! Ihan itteänikin ihmetyttää, kuinka mä hänelle aloin löpistä kuulumisia. En tiedä, mistä kumpus moinen tarve saada löpistä hänelle. Kestihän se puhelu aikas kauan. En ois halunnut sen loppuvan lainkaan. Oli taas ihanaa saada sitä hunajaa korvaan. Oi että! Mä olen taas niin lätkässä häneen! On tämä naisen elämä kummallista, ei tarvitse kuin yksi puhelu ja sit ollaan niin vaaleanpunaisissa unelmissa, että hoh hoh hoijaa!