Eilen, kun sain luettua Piiat-kirjan, valkkasin heti uuden kirjan tilalle. Tällä kertaa vuoron sai Anna-Maija Ylimaula: Pöytä koivikossa.Bc-kirja, sain alkusyksystä. WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1982, 122 sivua.

Herkkä, kipeitä tunteita kaihatamaton romaani kahden aikuisen ystävyydestä. he ovat kummatkin keski-ikäisiä, perheellisiä, elämässään jo monet naurut ja itkut kokeneita ihmisiä. he tutustuvat eräänä kesänä ja heidän välilleen kehittyy rakkautta hipova ystävyys. Sekä mies, että nainen joutuvat ottamaan itsestään mittaa aivan uudella tavalla, sillä kuolema varjostaa suhdetta. Heillä ei ole enää varaa kompromisseihin ja elämänvalheisiin. heidän on ylitettävä itsensä monta kertaa, uskallettava tuntea tuskaa, opittava antamaan anteeksi ja hyväksyttävä ihmisen rajallisuus.

Tykästyin kirjan kansiin, ihanan tuoreen vihreää ja mukana tulleeseen ihan saman vihreään Mikki-korttiin. Syy tälle kirjalle oli yksinkertaisesti se, että halusin valkata jonkun helpon kirjan, mikä on nopea lukea. No, kaksi päivää tämän kirjan parissa menikin. Kepeää tekstiä tämä ei missään nimessä ollut. Minua kuplitti inhoittavasti kirjassa vallinnut, miten sen sanoisi, sekava tyyli, sillä tästä naisen ihastuksen kohteesta sanottiin ensin Partanen ja samalla sivulla tyyli muuttui Sinä-muotoon, että kirjailija hyppäsi persoonamuodosta toiseen, ihan tuosta noin vain. Tyyli vaihteli melkein koko kirjan ajan, mutta loppupuolella kirjailija taas kirjoitti miehelle SInä-muodossa, kun tuli aika jättää jäähyväiset. Aika jänskää, että perhe tuli mukaan vielä lopussa, sillä ajattelin, että kirja olisi loppunut miehen kuolemaan. Hyvää ja opettavaistakin oli lukea ajatuksia, mitä miehen kuolema naisessa herätti. Ehdottomasti kirjan paras lause on viimeisellä sivulla:"Uninen luminen piha aution taivaan alla." En tiedä miksi, mutta lause kolahti minuun, kuin metrinen halako. Kaiken kaikkiaan ihan jees-kirja ja tulipahan kuitatuksi tällä aakkoshaasteen Y-kirjain.