Heleen van Royen: Onnellinen kotirouva. Kirjaston kirja, lainasin perjantaina 21.10.2011, eli kaksi viikkoa sitten. WS Bookwell Oy Juva 2002, 354 sivua.

Heleen van Royen (s.1965) on hollatilainen vaimo ja kahden(2002) lapsen äiti, joka on toiminut pitkään toimittajana. Van Royenin esikoisteos Onnellinen kotirouva oli maassaan jättimenestys ja sen käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan.

Lea on 31 - vuotias onnellinen kotirouva, jolta ei puutu mitään ja jonka mielestä emansipaatio on ruma sana. Mutta sitten aviomies Harry päättää haluta lapsen. Lea suostuu empien, kunhan Harry takaa hänelle seksiä päivittäin ja filippiiniläisen kotiapulaisen.

Harry Junior syntyy suurella tuskalla ja synnytyksen jälkeinen aika on vielä hankalampaa. Kaikki ovat vauvasta innoissaan - paitsi Lea, joka tuntee olevansa niin henkisesti kuin ruumiillisesti riekaleina. Kärjistyvä tilanne johtaa hänet lopulta seurapiiripsykiatri Beaun vastaanotolle, missä hän kohtaa myös omaa lapsuuttaan rasittaneet tapahtumat.

Van Royenin kuvaus raskaudesta, äitiydestä, syntymästä ja Lean sukelluksesta traumoihinsa on raju, satiirinen, satuttava - ja myös koominen.

Aina ei ole varma, itkeäkö vaiko nauraa...

Sain luettua opuksen 19:55 tänään ja olen onnellinen, että urakka on vihdoin ohi! Odotin paljon hauskempaa kokemusta. Tämä kirja nimittäin melkein putosi minun syliini kirjaston reissulla, olin jo lähdössä tiskille lainaamaan äänikirjoja, kun poikkesin kirjahyllyn luo ja tämä kirja tupsahti silmiini. Sen houkutteleva kansiväritys otti silmiini ja veikeä nimikin toi mielikuvan, että tämä saattaa olla hauska lukuelämys.

Tarinan alku oli ihan kiva, sit tuli jokin ihme hyppy jo synnytykseen. Teksti oli aika suoraa ja roisia! En olisi uskonut, että kirjasta saan tällaista lukea! Naisen sukupuolielimetkin oli v***u ja sitä sanaa käytettiin kokoajan. Olihan tämä paatoksellinen teksti välistä aika hauskaakin kuvausta, vaan sitten kun rouva pääsi vauvan kanssa kotiin ja alkoi potea masennusta ja mukaan tuli psykoosikuvaus, niin tunsin kirjan tekstin jotenkin niin henkilökohtaisesti, kun itselläni on takana kaksi rajua psykoosikokemusta, että välistä tätä kirjaa iltasella lukiessani mietin, että olenko nyt tolkuissani, vai mitä. Eilen, kun kävin läpi sitä kauheempaa osaa tekstistä, sain ahdistuskohtauksen, otin peräti kaksi pilleriä, mutta tuntui, että sydän lyö aina vaan kurkussa. En vaan pystynyt jättää kirjan lukemista kesken, minun oli pakko lukea tämä loppuun. Jotenkin kuitenkin tuli sellainen vaillinainen kuva siitä, kun Lea joutui sitten sairaalaan, vaikka sitäkin kerrottiin, vaan jotkin loikkaukset asiasta toiseen tuntui typeriltä. No, luettua tuli ja hyvä se, sillä tänään pääsen lukemaan pikkasen kirjaa, jonka ilmestymistä odotin keväästä saakka, sekin on kirjaston kirja. Vielä en kerro kirjan nimeä, pysyköön arvosteluun saakka salassa.

Tämä ol viideskymmenesviides luettu kirja