Sari Malkamäki:Jokin yhteinen maailma, kolmas BC-kirja, Otavan kirjapaino oy, Keuruu, 2002, 157 sivua.

Herkkävireinen romaani nuoren naisen tilinteosta menneisyyden kanssa.

Viimeinen yö kotitalossa. Täytyi kai hänen olla helpottunut. Tai tuntea haikeutta. Jotakin. Mutta olo oli kuin katvealueella. Vasta illalla saunassa muisto nousi kuin hiki ihon läpi. Laura oli ollut silloin kahdeksan tai yhdeksän, painostanut Helmi-tädin taas kerran kertaamaan äidin viimeistä päivää. Vuosia myöhemmin isä oli aloittanut omat öiset inttämisensä.

Luin tämän kirjan kahdessa päivässä, eilen aloitin iltapäivällä ja luin melkein puoliväliin ja tänään sain luettua 17:14 Alkuun oli hankalaa päästä kirjoittajan mielensyövereihin, kun tuntui, että kerrontaminä, joka tässä kirjassa ol tämä nuori nainen, hänen ajatuksensa tuntui hyppelevän paikasta toiseen. Ei oikein tiennyt, kuka eli ja kuka oli kuollut, kun kertoi tädeistä Helmistä ja Liljasta. taas yhdessä hetkessä kerrottiin Räikkösestä, Mailiksesta ja sit taas Tuomosta, hänen miesystävästään. Kirjaa oli muuten ihan mukava lukea, kun edes hetkeksi pääsi juoneen mukaan, mutta sitten taas toisessa hetkessä tuli hyppy toisiin kuvioihin. Siispä, aika poukkoilevaa kerrontaa koko kirja. Onneksi sivuja ei ollut tämän enempää. Paras kohta oli sivulla 139: Isä pomppasi pystyyn ja oli kompastua tossuihinsa. Hän katsoi, miten ne selittivät eteisessä yhteen ääneen, isä kirosi munausta. Vuokko siunaili, että vaatteet olivat puhtaina ja silitettyinä kaapissa. Aikansa vatvottuaan ne yhtäkkiä muistivat hänet, tuijottivat ovelta ja kuin ruumasta kivunnutta jänistä, kissa vieressä kolmantena, viirusilmissä voitonriemuinen katse: näetkös, ylimääräinen. Kirjassa kun oli selitys, että kissa oli HIUKAN ennakkoluuloinen vieraita kohtaan, niin eläydyin tuohon pätkään kyllä täydellä sydämellä ja alkoi ihan itseäkin naurattaan.

Jeps, se oli mun 35 luettu kirja tänä vuonna.