On viikko kulunut siitä, kun sain tietää mummoni kuolemasta. En ole pystynyt lukemaan yhtäkään kirjaa tänä viikon aikana. Haluja olisi, sillä bc-sivustolla mulla on kilpailukin, että milloin tulee 100 rekattua kirjaa täyteen. Vielä puuttuu 4. En vaan saa otettua kirjaa käteeni. En pysty keskittymään lukemiseen. Minua inhottaa tällainen olotila. Haluaisin lukea, mutta kun en voi.

Eilen meinasin soittaa äiteelle ja kysellä, että missä juovat päiväkahvia, ovat nimittäin reissussa pohjoisessa. Eipä sitten luurilla soitettu minnekään, kun ei ollut kenttäpalkkeja yhtään. Tuntui olo aika orvolta, kun luuri oli mykkänä. Onneksi fb:n kautta pystyin sättäämään iltapäivällä toisen veljeni kanssa. Kun hetkeksikin lähdin koneelta, niin mua alkoi hermostuttaan, että nyt olen maailmassa ihan yksin, enkä saa kontaktia minnekään. Oli pakko ottaa yksi rauhoittava ja istahtaa sohvalle rentoutumaan, siitä ei kyllä tahtonut tulla mitään.

Sain soiton lapsuudenystävältä, jota piän nykyään enää kaverina. Ollaanhan me fb:ssä kamuja ja laitellaan joka joulu kortit toisillemme, mutta emme edes soittele enää toisillemme, vaikka nuoremmalla iällä olimme todella hyvät ystävät. Hän pitää nykyään yhteyksiä enempi mun äiteen kanssa, kuin mun kanssa. No nyt hän sitten soitti, kun olin fb-sivullani laittanut numeron, että joku kokeilis soittaa, toimiiko. Ainakin silloin toimi linja, juttelimme 11 minsaa.

Puoli seiskalta luuri soi ja just, ku oisin vastannut, puhelu katkes. Luuri soi hetken päästä uudelleen ja uusi tätinihän se oli. Ehdimme jutella 33 minsaa, kun puhelu katkes ja kenttäpalkit taas hävis. Tulin koneelle ja luuri oli mun vieressä. Jonkin aikaa ehti kulua ja huomasin, että kenttäpalkit on täysillä ja ei ku ettiin tädin numeroa ja soittaan hänen kännyynsä. Puhelu kesti 47 minsaa!!!! Kyllä siis meillä juttua piisaa, vaikka olemmekin tunteneet toisemme vasta viikon. Tuntui kyllä hyvältä jutella hänen kanssaan. Hän sanoi usein, että nyt aletaan sulle kasvattaan juuria isän suvusta 

Frendejä ehdin katsomaan puhelun jälkeen ja kun eka mainostauko tuli ja olin just menossa jääkaapilta hakeen mansikkakiisseliä, ni taas luuri soi ja soittajana oli nyt äitee. Kysyin het, että arvasko hän, että olin menossa jääkaapille ja siksi soitti. Hänkin oli just mennyt asuntoautolle ottamaan sämpylää, olivat vielä tuttavapariskunnan mökillä siellä jossain lapissa. Juttelimme hetken ja kerroin, että täti oli taas soitellut. Äiti oli mielissään, että tädin kanssa käymämme puhelut olivat niin pitkiä, että juttua meillä tosiaankin piisaa

Se kadonnut lukemisinto vois pikkuhiljaa jo kotiutua takasin minuun, kiitos!