Olen ostanut kyseisen kirjan Karstulan kirjakaupasta torstaina 4.12.2008 hintaan 8,90 euroa. Gummerrus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2007. Siis ihme, että vuoden vanha kirja oli alennuskorissa justaan tuolloin. Sivuja kirjassa on 527, eli aikas tiiliskiviopus on kyseessä. Sain luettua tän tänään 17:51. Reilu kuukauden tätä kirjaa kahlasin, sillä edellinen luettu kirja oli toukokuun 13.päivänä. Silloin toukokuussa mulla olikin tunne, että olen saanut tarpeekseni kirjoista, kun neljässä päivässä(9.5.-13.5.2011) luin kaksi kirjaa ja sivuja 572!!!! Oli vähän liikaa!

Itsenäinen jatko romaanille Posliinihäät, jossa moni kysymys jäi avoimeksi. Menneisyys ei jätä Ainaa rauhaan, vaan ravistelee hänen turvallisen avioliittonsa perustuksia. Emilian´kin on aika kasvaa aikuiseksi ja asettaa elämänsä arvot järjestykseen. Hän löytää etsimänsä isän, mutta paljon muutakin: ystävyyden, sisaruuden ja jopa äitinsä uudella tavalla. Ainan vie menneisyys matkalle Granadaan ja siellä solmut vihdoin aukenevat. Alhambran tarunomainen palatsi taustanaan Ainan kolmenkymmenen vuoden takainen rakkaustarina huipentuu tavalla, joka on yllätys hänelle itselleenkin.

Sielunsisaret on Pirjo Rissasen yhdestoista naisille suunnattu romaani. Romaanin naisille on yhteistä se, että he kaikki kaipaavat ystävyyttä ja läheisyyttä, sellaista, jota avioliitto tai seksi ei voi heille tarjota. Vai voiko sittenkin?

Pirjo Rissanen on opiskellut suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta ja kansanrunoutta Helsingin yliopistossa. Koulutukseltaan hän on humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on kirjoittanut eri-ikäisistä naisista ja perhe-elämästä aj kuvannut etenkin naisten kasvua, rakkauksia ja elämää oivaltavasti ja psykologisesti uskottavasti.

Kirja oli ihan helppolukuinen ja nautittavaakin luettavaa, kunhan sitä ei ahminut ihan liikoja kerrallaan, vaan pienissä osissa aina silloin tällöin. Jotkin kohdat kyllä ärsytti suunnattomasti kirjan tekstissä: PISTE, PISTE, PISTE... Esimerkiksi "vilpitön, huumorintajuinen, tosikko, hauska..."  Vartalosta käytetään kirjassa sanaa RUUMIS. Tuo mieleen kuolleen ihmisen. Esimerkiksi: "ruumiitten yhtyminen olisi ollut tyydyttävää..."  Ja siinä taas ne suunnattomasti ärsyttävät kolme pistettä! Joitakin kirjoitusvirheitä tekstissä löytyi:"Minä olet todella pahoillani" ja "peräeron".

Joopa joo, joutaa kirjalootaan. Kirjahyllyssä on vielä yksi Pirjo Rissasen kirja, vaan en taida lukea sitä ihan heti. Että sellaista!