WS Bookwell Oy Juva 2010, 437 sivua, sain luettua tänään 10.41

Sophie Kinsellan teoksia on käännetty yli 30 kielelle ja hänen kirjansa ovat olleet myyntimenestyksiä sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. Kinsellan suosituin sankaritar on viidessä romaanissa ja yhdessä elokuvassakin esiintynyt himoshoppaaja Becky Blomwood.

Huumorilla pippuroitu tarina osuu suoraan sydämeen.

Lara Lingtonilla on aina ollut vilkas mielikuvitus, mutta nyt se vetää hurjia ylikierroksia. Yhtäkkiä hän saa seurakseen isotäti- Sadien riehakkaan haamun, jonka mielestä sukulaistyttö viettää todella tylsää elämää. Juhlia, miehiä, samppanjaa! vaatii kummitus charlestonajalta ja pyytää Laraa täyttämään viimeisen toiveensa.

Kaulakoru, jota ilman Sadie ei voi asettua haudan lepoon, on kadonnut ja Laran pitäisi etsiä se. Laralla vain on ihan tarpeeksi muutakin puuhaa. Tyttöparan paras ystävä on häipynyt Goalle ja jättänyt hänet yksin hoitamaan heidän huteraa yritystään. Ja kaiken lisäksi poikaystävä on juuri kävellyt ulos hänen elämästään!

Sadien puskemana Lara kuitenkin ryhtyy salapoliisiksi ja kaulakorua jäljittäessään hän kohtaa paitsi uuden ihanan miehen myös joutuu punastuttavan noloihin tilanteisiin.

Tässäpä oli kirja, jonka parissa viihtyi! Ekana päivänä luin 100 sivua, seuraavana 200 sivua ja taas 100 ja tänään loput 37 sivua. Alkuun oli vähän oudon jännä olo, kun kummitus-Sadie tuli tarinaan mukaan, mua siis oikeesti vähä pelotti jatkaa kirjan lukemista. Tuli jotenkin niin epätodellinen olotila Kuitenkin päätin jatkaa lukemista ja hauskaksihan se siitä sitten tuli, alkujännäämisen jälkeen ja lopulta tuntui, että ois pitänyt kertaistumalta saada kirja lukea loppuun, niin hyvää tekstiä taas on Kinsella kirjoittanut! Olen lukenut hänen tuotannostaan kaikki kirjat, paitsi ekaa himoshoppaajaa ja viimeisintä himoshoppaajaa, molemmat kirjat on odottamassa lukemista ja on mun omia kirjoja, kun sain ne huudettua huutonetistä. Tämä opus on siis kirjaston kirja, täytyy välillä käydä kirjastossakin, vaikka omiakin kirjoja lukemattomina löytyy. Leppoisa kirja tämä oli kaiken kaikkiaan lukea, suosittelen!