Voi paska sanon minä, nimittäin lähti äsken kirjoittamani juttu pois, kun avasin uuden netti-ikkunan googleen. Piti kattoa niiden kirjamessujen juttua.

Heräsin jo puoli kuudelta, että saan rauhallisen aamun, sillä puoli ysiltä pitää olla menossa kohti mielenterveystoimistoo, sillä on aika omahoitajalle taas vaihteeksi. Puolen tunnin päästä pitää alkaa keitteleen puuroa. Olen nyt iltaisin keittänyt kaurapuuroa, peräti kolmena iltana jo aina niin, että olen saanut syötyä sen kaunareihin mennessä. No, eilen illalla piti vielä juoda kaakaota ja syödä näkkäriä salkkareitten aikaan, oli ihme nälätys saunan jälkeen. Tänään pitää muistaa käydä pankilta hakeen rahaa huomista varten. Huomenna ku mennään porukoiden kanssa Jyväskylään, siellä on koko viikonlopun kirja-viini-vapaa-aika ja puutarhamessut. Mua kiinnostaa ihan kympillä tuo kirjamessupuoli! Oon vissiin ihan ekstaasissa huomenna, ku pääsen sinne. 12 euroa on liput ja se aukee 10 ja loppuu kuudelta.

Näin kyllä ihan ihmeellistä unta. Olin linja-autossa matkalla jonnekin ja mukana oli pampampauli ja hän yritti udella minulta, että olenko mä ihastunut häneen ja mä vaan punastelin ja sanoin, etten tiedä Olin siis tosi vaikeena. Sit tää heppu alkoi kirjoittaan mulle kirjettä omista tunteistaan mua kohtaan ja sain sen luettavaksi. Siinä oli, että ei hän ole minusta kiinnostunut, vaikka sitä ennen sanoikin mua kauniiksi ja ihanaksi, kun punastelin. Kirjeessä oli, että on ihastunut johonkin hoikkaan ja pieneen runotyttöön. Joo, no mitäköhän tuokin uni nyt sitten meinasi????? Tämä kyseinen henkilö on mulla facebookissa kaverina ja parikymppisenä olin niin ihastunut tähän mieheen, kun olimme samalla kurssilla. Vieläkin kun näen hänet, niin sama ihastumisen tunne tulee mulle. No joo, se siitä.

Ihanaa, ku ollaan vihdoin päästy huhtikuuhun ja maaliskuu on takanapäin. Olen menneiden tapahtumien johdosta oppinut vihaamaan maaliskuuta. Mulle on tapahtunut niin pahoja asioita aina maaliskuussa, se viimeisin psykoosikin tapahtui maaliskuussa On ollut itku aika herkässä viikon sisällä, kun siitä tuli kuluneeksi neljä vuotta. Enpä halua enää koskaan kokea sitä pimeyttä Ja taas mua sattuu ja itkettää En kai koskaan pääse näistä muistoistani eroon

Tänään juhlistetaan mun tulevia synttäreitä porukoilla illalla. Käyn ostaan sen ihanan sacherkakun, enkä yhtään kyllä ajattele tänään ruokaremonttia!!!!!! Aion ostaa suklaatakin!!!!! Mässään suklaata ja pakkailen vähät kamat kasaan päivällä ja odottelen iltapäivää, että voin lähtee kotopuoleen. Äitee ku on tullut nyt yövuorosta ja nukkuu ainakin iltapäivään, ni ei passaa mennä sinne vielä aamupäivällä. No, kerkeen vissiin tehä sit päivällä sen huhtikuun toimeentulotukihakemuksen. Kiva, kun ei yhtään tiedä, että minä päivänä tulee rahaa tilille, ei oo harmainta hajuakaan, että milloin se sairaspäiväraha tulee tilille. Viikolla tuli jo B-todistuksen laskulappu, sekin maksaa 24 euroa!!!! Että sellaista, nyt lähen puuroa keittään.