Gummerus Kustannus oy, Juva 2008, 511 sivua. Olin ostanut tämän pokkarin jo syksyllä 2008, eli oli mun kirjahyllyssäni peräti kaksi ja puoli vuotta, ennenkuin mun sisäinen ääneni sanoi: p.s. i love you, kun mietin, että minkähän kirjan seuraavaksi lukisin.

Tämä surusointinen pokkari piti minua otteessaan kyllä tiiviisti sen parisen viikkoa, mitä vietin tämän parissa. Sain siis luettua tämän tänään 18:18

" Holly ja Gerry ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta ja heillä on hauskaa jopa kinatessa. Kun Gerry kuolee yllättäin, Holly vaipuu surun syövereihin. Hän herää horteestaan vasta kolme kuukautta Gerryn kuoleman jälkeen, kun hän saa äidiltään paksun kirjekuoren, jonka päällä lukee: Lista.

Kaikki on alkanut rakastavaisten vitsistä: mitä ihmettä Holly tekisi, jos Gerry ei olisi muistuttamassa häntä arjen pikkuasioista? Valot jäisivät sammuttamatta, laskut maksamatta ja maito ostamatta. Gerry on ottanut kaiken huomioon ja kirjoittanut Hollylle kymmenen muistilistaa, yhden jokaiselle kuukaudelle. Gerryn kirjeet auttavat Hollya surutyössä ja kaiken lisäksi tuntuu siltä, että Gerry on punonut kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten."

Olen nähnyt tämän joskus leffana, en nyt millään jaksa muistaa, että milloin. Paljoa en muista elokuvasta, joka on aika hyvä, sillä voin keskittyä vain lukemaan kirjaa ja nauttimaan kirjan tarinan tapahtumista.

Yksi

" Holly nosti sinisen puuvillapuseron kasvoilleen ja kun tuttu tuoksu tulvahti hänen nenäänsä, suunnaton suru väänsi vatsaa ja kivisti sydäntä. Niskaa pisteli ja kurkkua kuristi. Paniikki iski jälleen. Jääkaapin vaimeaa huminaa ja putkien satunnaista valitusta lukuunottamatta talossa oli hiljaista. Hän oli yksin. Hänen kurkkuunsa pulpahti karvaista nestettä, hän säntäsi kylpyhuoneeseen ja lysähti polvilleen WC-pöntön eteen."

Vaikka kirjassa on surusointinen teema koko tarinan ajan, on mukana myöskin hauskoja kohtauksia, joille vähän naureskelen. Kirjan ihanin kohta on kuitenkin ihan lopussa oleva epilogi. Se on vähän toistoa jo kirjassa tapahtuneelle kohtaukselle. Holly kohtaa entuudestaan tutun miehen lehtikioskilla ja hänen tavaransa leviävät miehen eteen.

" Hei, sehän olet sinä! Suklaaholisti!"

" Tapaamme jälleen."

" Holly, eikö niin?"

" Aivan, Rob, eikö niin?"

" Sinulla on myös hyvä muisti"

" Kuten myös"

" Törmäämme varmaan taas kohta"

" Lähtisitkö kahville tänään? Ellet ehdi, ei se mitään..." " Oi älä siitä välitä, se edustaa nykyisin vain ikuisia onnellisia muistoja."

" Siinä tapauksessa tulen mielelläni." " Muuten, olen pahoillani että karkasin luotasi viime kerralla"

" Älä sure. Minä pakenen yleensä vessanikkunasta ensimmäisen lasillisen jälkeen."

Holly noudattaisi Gerryn viimeistä ohjetta, veisi se kymmenen kuukautta tai kymmenen vuotta. Mitä tulevaisuus hänelle toisikaan, hän avaisi sydämensä ja seuraisi sen johdatusta.

Mutta sitä ennen hän eläisi.

Kuinka ihanan toiveikas loppu tässä kirjassa olikaan. Nainen odotti, kun mies tuo pöytään heille kahvit ja he pääsevät tutustumaan hiukan paremmin toisiinsa. Oi ja voi sentään, harmi, kun kirja loppui, olisin lukenut vielä toiset 500 sivua Tykkäsin tästä kirjasta!!!!!! Tämä oli tämän vuoden 14. luettu kirja.