Rakas päiväkirjani, olen tänään väsynyt, vaikka aurinkokin paistaa kauniisti. Odotan tässä, että soitan yhdeltätoista omalääkärille nuista perjantaina tulleista kelan lapuista. Mua jännittää soittaa, oikeasti pelottaa. Haluaisin vain itkeä ja nukkua, kaivautua peiton alle ja olla siellä ainakin viikon verran!

Eilen sain ihan yhtäkkiä illalla itkukohtauksen, kun olin lukemassa uutta kirjaa ennen nukkumaan menoa. Koko päivä oli muuten mennyt ihan kivasti, vaan illalla kaikki paha hyökkäsi niskaan! Tuntui siltä, kuin mun vartalooni olisi isketty tikareilla ja puukoilla monia haavoja. Sattui joka paikkaan ihan saatanan kovaa! Musta tuntuu siltä, että mä en jaksa enää elää. Nytkin vain itkettää 

Milloin mä voitan pahat muistot ja pääsen taas elämään onnellista elämää? Milloin ne kaksi psykoosikokemusta ei enää vaani peikkoina mun selkäni takana? Viimeisimmästä on jo kuukauden kuluttua kulunut neljä vuotta ja niiden kahden psykoosin välillä oli vain kaksi vuotta aikaa.

Apua, pian kello on 11.

Nyt on sitten se puhelu hoidettu ja tehty kelan lisäselvityslappu valmiiksi. Käyn sen huomenna viemässä, kun käyn kaupoilla samalla. Tänään en jaksa kylille lähteä. Postilaatikolla pitää jaksaa käydä ja sit lämmittään ruokaa, onneksi on potut ja kastike valmiina