Joops, eilenkin käynyt vielä peräti 47 immeistä minun blogiani katsomassa. Ihme ja kumma!

Olin siis eilen lämmittämässä porukoiden taloa ja sillä reissulla meni vajaat 5 tuntia. Lumityöt jäi siellä kyllä tekemättä, kun piti vahtia tulta takassa ja kantaa puita sisälle maanantain lämmityskertaa varten. Onneksi se on sitten viimeinen lämmityskerta, nimittäin porukat kotiutuvat maanantain ja sunnuntain välisenä yönä.

En ymmärrä itsessäni sitä juttua, että kun olen nyt mennyt lämmittämään taloa, niin mulla on joka kerta ihan hirveä nälkä siellä. Eilenkin kävin mennessä kaupassa ja ostin perunalihasoselaatikon, laskiasipullapaketin(kaksi), suklaatäytekeksipaketin, maissipussin,keittokinkkupaketin, maidon ja kaakaopaketin. Ekana piti syödä siellä jugurtti, jossa päiväys jo ylittynyt(äiti kun jättänyt useemman purkin jugurttia jääkaappiin), sit tein päiväyksen ylittäneestä maidosta pannaritaikinan(en syönyt siellä kyllä yhtään palasta, vaan otin muutaman mukaani), sit lämmäytin maissit mikrossa ja sen laatikon. Söin maisseista puolet sen laatikon kanssa ja vielä keittokinkulla päällystetyt leivät. Sit teki mieli makeeta ja söin toisen pullan ja muutaman keksin. No, sit tein tulet takkaan ja söin toisenkin pullan ja vielä vähä keksejä. Nii ja sit vielä yhden kakkupalasen ja täytepullan siivun jääkaapista. Siis huh huh, mitä mässäystä!!!! Kotiini kun pääsin, niin meni pari palaa pannaria vielä illalla ja kinkkusiivuja. Voin muuten sanoa, että keksipaketissa oli alennus 30%, samoiten laatikossa ja kinkkupaketissa, että aika halpoja ruokia olivat.

Illalla, kun olin jo päässyt kotiin, tulin oikotietä koneelle ja avasin mesen. Istuin pari tuntia koneella odotellen meseen sitä miestä. Sit alkoi nelkulta Loppu sinkkuelämälle-leffa. Jätin koneen ja kajarit auki, että kuulen, jos tulee viesti mesessä. No, minä tyhmä en tullut välillä käymään koneella, olisi pitänyt, sillä mieheltä oli tullut puoli ysiltä mesessä viesti ja oli lähtenyt jo pois Vastasin viestiin ja kerroin, että olin ollut katsomassa elokuvaa, että otetaan huomenna, siis tänään uusiksi. No, saas nähdä, näkyykö miestä tänään mesessä. Toivottavasti, sillä mulla on ihan ikävä hänen mukavia juttujaan Sitä kohtaamista odotellessa.