Jahans, sitä mennään eittämättä kohti kolmeatuhatta kävijää, kun 2900 on mennyt rikki, hih hei!

Se on sitten perjantai, eikä mitään viikonloppusuunnitelmia. Pitäs tietty käydä velipojan luona viemässä vihdoin synttärilahja hänelle, mutta saa nähdä. Heille kun syntyy kesällä eka vauva, niin kävin kirjakaupasta ostamassa suuri vauvakirjan ja ihana odotus-kirjan. Vauvakirja maksoi vain 12,90 ja ihana odotus 5,90, eikä toi ihana odotus mikään lipponen kirja ole, vain ihan ehta kirja, siinä on tulevan äidin hellintäohjeita ja kuinka rentoutua ja kaunistaa itseään raskausaikana, sen verran sitä vilkaisin eilen. Harmi vaan en itse ole raskaana, ni en voi jättää kirjaa itselleni. Tuo suuri vauvakirja mulla on ollut jo 10 vuotta, hiukan vain vanhempana painoksena. Ois tehnyt mieli muutenkin katsella eilen kirjoja kirjakaupassa, mutta maltoin mieleni, kun en sais törsätä rahaa

Eilen oli kahdeksan eksynyt googlen kautta mun blogiini, mitä ihmeellisimmillä hakusanoilla: seksiä veneessä oli yksi niistä. En ole kyllä moista kirjoittanut, hah hah.

Hauskaa viikonloppua vaan kaikille, ketkä tänne eksyy