Tänään on mun erään menneen ihastukseni synttäripäivä. Muistelen häntä vieläkin, vaikken ole kuullut hänestä pian kolmeen kuukauteen mitään. Yhteen aikaan pidettiin niin tiiviisti yhteyttä ja olin onnellinen, kun hän muisti minun olemassa oloni. Olisin niin toivonut, että hän on minun elämäni rakkaus, mutta niin vain ei käynyt. Vieläkin mieleen palaa se ensikohtaaminen, joka ei ollut suunniteltu, vaan ihan sattuman sanelema juttu. Lähdin pikkuveli kuskinani ryyppy-ja baarireissulle Jyväskylään "mutkien" kautta ja lopulta veli sit tipautti minut yhteen baariin siellä kävelykadun varrella. Baarissa sitten kohtaisin tämän ihastukseni sattumalta. Hän vain ihmetteli, mitä minä siellä tein ja sanoin, että tulin häntä katsomaan, vaikken edes tiennyt, että mies on koko baarissa. Halailtiin sinä iltana aika useasti, jopa baarin ulkopuolella kävelykadullakin ja veli ja hänen kaverinsa näki meidät. Autoon mennessä veljen kamu sanoi takapenkiltä: "Sä löysit miehen...!"

Tuostakin ekakohtaamisesta on jo joitakin vuosia aikaa. Olen yrittänyt unohtaa kyseisen miehen, mutta tänään näköjään ainakin kaipaan häntä.

Sähköpostimiehestä ei ole kuulunut pian kahteen viikkoon mitään, enkä ole minäkään hälle laittanut meilin meiliä, sillä se on hänen vuoronsa ottaa yhteyttä, jos vielä kiinnostaa. Taitaapa sukat jäädä itselle, eikä lähteä maailmalle. Vielä olen niissä kutomassa vartta, joten en tiedä, kudonko niistä miesten-vaiko naisten sukat. Oishan se kivaa kutoa omalle rakkaalle villasukat, mutta kun nyt näyttää tältä, niin eipä sitten.