1l piimää

50g hiivaa

800g ruisjauhoja

800g vehnäjauhoja

2 dl siirappia

2rkl pomeranssinkuorta

1 1/2 rkl kuminaa

1 rkl suolaa

voiteluun:

siirappia, vettä

 

1. Kiehauta siirappi ja mausteet. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva piimään. Lisää haaleaksi jäähtynyt mausteseos. Lisää taikinaan ruis-ja vehnäjauhoja ja alusta taikina.

2.  Anna kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.

3. Ota taikina leivinpöydälle. Käytä leipomiseen ruisjauhoja. Jaa taikina neljään osaan ja leivo ne pyöreiksi leiviksi. Kohota leivät liinan alla.

4.Pistele leivät ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Voitele leipä siirappivedellä. Jos haluat joululimppuun pipari-tai murotaikinatähden, paina ohut tähti pintaan ja paista leipää vielä noin 10 minuuttia.

5. Anna leipien jäähtyä ritilällä ilman peitettä.

 

Ohje on Kotiliedestä 23-24/1997( Lehtori Rea Maakasen mukaan).

Itse käytän kuivahiivaa ja onnistuu ihan yhtä hyvin. Menneenä jouluna leivoin vasta tämän ohjeen mukaan. Aina ennen olen lisännyt enemmän mausteita ja nesteenä on ollut myöskin olutta, että leipään on tullut maltaan makua. Tänä jouluna leipä maistui todella hyvälle, ihan vain piimälimpulle. Ei tätä leipää niin vaikea ole tehdä. Itse voitelen leivät siirappivedellä pistelyn jälkeen, paistan leipiä reilu 15 minuuttia, voitelen leivät uudelleen siirappivedellä ja paistan loput 15 minuuttia. Laitan leivät ritilälle ja liinan alle. Koskaan en ole leipiini tehnyt taikinatähtiä, mielestäni ne eivät kuulu leipään.

Ei muutakuin leipomaan!

Tässä vielä kuva joulun alla leipomistani leivistä.

Mä muuten kävin siellä sauvakävelylenkillä!!!!! Ihme siis tapahtui Ja taas on tullut meiliä sähköpostimieheltä, nyt en heti vastannut siihen...