Vielä viikko odotettava, että pääsee lääkäriin. Inhottaa, kun en tiedä, mitä tuleman pitää, mikä on tulonlähteeni tulevaisuudessa. Klinikalta perjantaina soittanut psykologi ainakin ystävällisesti sanoi puhelun aikana, että työkkärin lista ei ole minun paikkani, sitä mieltä minäkin olen.

Eilen sain kuulla, että serkkulikkakin on saikulla, oli saanut töissä ollessaan paniikkikohtauksia ja nyt siis kahden viikon saikulla. Reippaalta hän ainakin eilen luurissa kuulosti. Kovasti hän haluaisin tulla luokseni joksikin aikaa, mutta en sitten tiedä, minua taasen ahdistaa ajatella, että joku tulee asumaan pariksi päiväksi luokseni. En tiedä, en ainakaan nyt häntä halua luokseni, kun on kunnon vuodot meneillään. Voi paska näitä menkkapäiviä, inhoon näitä päiviä! Pitäisi edes käydä laittamassa auto johdon päähän, jos sitä huomenna kävisi edes kaupoilla. En taida vielä tänäänkään päästä lenkille, ei vaan jaksa lähteä kävelemään, vaikka se tekisi hyvää kropalle ja mielelle. On niin saamaton olotila

Kauheeta, siitähän on kuukausi jouluaatosta jo!!!! Hirveen nopeeta mennyt päivät!

Näin taas viime yönä koulusta unta. Ensin oli päättäjäiset ja näin taas ihanan kouluihastukseni "Tepon", voi että mä oisin halunnut jäädä siihen kohtaa unta. Hän oli vihdoin huomannut minun ihastukseni ja antoi vähän vastakaikua minulle, kun ainut oikea tapahtuma oli se, että hänen kaverinsa sai tietää, että tykkään hänestä, niin eräällä välkällä hänen kaverinsa huusivat minulle poikien vessakatoksen alta, että Teppo on täällä! Teppo on täällä, tule tänne!!! Ja minua hävetti... tuo ysiläinen pitkä, tumma poika oli hurmannut täysin tyystin kokonaan minut, kasiluokkalaisen pullukan ( Tosin silloin olin hoikempi, kuin nykyään). Kaksi vuotta tuota ihanaa ihastusta jatkui ja ihanin kuva hänestä on, kun hän haki päästötokaria ja hänen luokkalaisensa, hyvä ystäväni, otti hänestä kuvan ja sain kuvasta kopion  Voi huokaus tuota ihanaa aikaa. Olisinpa vielä koululainen, saisin rauhassa olla ihastunut ihaniin poikiin Haaveilu ja se ihana tunne, kaipaus ja kaiho oli niin sydäntä riipaisevaa.