Eilen blogissani on vieraillut 33 immeistä!!!! Googlen kautta on tullut 11 immeistä!!! Siis ei koskaan aiemmin näin moni ole blogissani vieraillut, tais olla 32 se edellinen ennätys. No huh huh sentään.

Heräsin aamulla kuuden aikoihin ja laitoin sydänvalot päälle, ikkunassa on sydänfiguuri ja ikkunan yläpuolella on 20 lampun sydänvalosarja, joka on ollut siellä nyt muistaakseni jo kolmatta joulua. En ole kertaakaan ottanut niitä pois sieltä, kun ei ne niin jouluset kuitenkaan ole. Molemmat ovat kirkkaista lampuista tehdyt. Jotenkin ei vain nappaa värilamppuiset jouluvalot. Tänä vuonna en laittanut edes uloskaan valosarjaa, ei vain hutsittanut. Sain viime nimpparina äiteeltä sellaisen valomaton, joka oli partsin aidassa viime joulun. Ulkona palaa neljässä jäälyhdyssä ja kolmessa tavallisessa lyhdyssä kynttilät. Eilen illalla sytyttelin niihin kynttilät. Kävin niistä aamusella ottamassa parit kuvat muistoksi ja aatonaaton kuusta, kun kuu vielä paistoi ennen yhdeksää.

Käväsin viemässä pikkunaperoille naapuritaloon joululimpun, kun veljen eksä sattuikin olemaan vielä kotosalla. Kyllähän kolmivuotias napero oli touhussaan. Sanoi minulle, että pian tulee joulupukki Siitä tuli niin ihana joulutunne. Joulupäivänä naperot tulevat isukkinsa, eli nuoremman veljeni kanssa, porukoiden luo, jonne tulee myös vanhempi veljenikin vaimonsa kera. Saa nähdä, tuleeko joulupukki silloin käymään, vai onko joulupukki käynyt vain lahjat tuomassa. Viime jouluna, kun olimme kaikki jouluaattona porukoiden luona, niin joulupukki tuli käymään ja voi, kuinka se oli naperoista jännittävää

Olen viskannut peitot ja tyynyt ulos pakkaseen, en sen ihmeemmin tee joulusiivousta. Pyykkiä on kyllä tullut pestyä, nytkin koneessa odottaa kuivumaan pääsyä kaksi valkoista hametta. Eilen oli vaatteiden korjauspäivä ja nämä hameetkin oli korjattavana. Olihan se veikeetä pitkästä aikaa käyttää lankaa ja neulaa, minulla kun ei ole ompelukonetta. Nuo korjattavat oli niin pieniä juttuja, että hyvin selvis ihan käsipelilläkin. Sitä kun ei heti hanno luopua lempivaatteistaan, kun joku pieni reikä tulee. Nuista toiseen hameeseen kyseinen kolmivuotias napero kesällä puraisi reijän ja siihen tuli neljä pienen pientä hampaanreikää. Kolmivuotiaalla oli ihme puremisvimma kesällä, että piti puraista minuakin jalkaan hih hih.

Pian pitäisi alkaa pakkaamaan tarvittavat kimpsut ja kampsut laukkuun huomista porukoille lähtöä. Lista on jo valmiina sentään, että muistan kaikki tavarat. Aamusella tarvii vielä poiketa kaupassa, en viitsi tänään startata vielä mihinkään. Auto on parkkiksella johdon päässä ja hupun alla. Se autohupun laitto on aina työlästä. Kun saa toiseen sivupeiliin pussukan ujutettua ja yrittää viedä huppua auton toiselle puolen, niin sivupeilistä lähtee huppu irti. Kaikkein inhottavinta sitä on laittaa silloin, kun käy tuuli, siitä hommasta ei tule silloin mitään

Aamulla oli mittarissa tämän talven huippulukemat -29 astetta. Nyt on enää -27 astetta. Ihanaa, että jouluna on lunta ja pakkasta!