Hereillä taasen jo kahden jälkeen. Ensin vajaa tunti radio novaa sängyssä kuunnellen ja vielä unta odotellen. Kun unta ei tullut, lähdin keittämään teetä. Join sitä kynttilän loimutessa vieressä, hiljaa omia ajatuksia pohtien, toisin sanoen miehiä miettien.

Eilen facebookissa meseteltiin Soittajamiehen kanssa ja antoi kyllä selvästi ymmärtää, että on minusta edelleenkin kiinnostunut, vaikka parisen viikkoa sitten sanoin hälle(oli unohtanut minun JKL:n reissuviikon- odotin, että oltais tavattu siellä, mutta miehestä ei kuulunut mitään. Sit odotti mua sinne seuraavalla viikolla ja mä suutuin hälle, ku sekoitti viikot), että parempi vain pysyä pelkkinä fb-kamuina, että ei meidän jutusta mitään koskaan tule. Monta kertaa olen hälle antanut pakit tämän kahden vuoden tuttavuuden aikana. Jotenkin olen viime aikoina alkanut ajatella, että kukakohan olisi sopiva isäksi tuleville lapsilleni. Olen pohtinut paikalle tätä Soittajamiestä, mutta kun hän polttaa tupakkaa ja siitä mä en pidä Komeaa Miestä olen kanssa ajatellut, mutta hän pitää niin harvoin yhteyksiä ja hänkin polttaa Nuorta Kolliakin olen pohtinut, mutta hän on kyllä aivan liian nuori Tänä aamuna sitten pohdin Sähköpostimiestä kyseiseen tehtävään ja piti oikein tulostaa hänen kuvansa, kun hän oli vastannut eiliseen meiliini. En muuten ymmärrä, miksi tulostimeni tulostaa raidallisia kuvia Sähköpostimiehellä on kyllä jännän väriset silmät, ne ei ole siniset, eikä ne ole vihreät, eikä ne ole harmaat, vaan jotain niiden sekoitusta, niin metkaa! En todellakaan tiedä, mitä tuosta Sähköpostimiehestä pitäisi oikein ajatella. Muutamat kerrat olemme luurissakin jutelleet ja mesetelleet. Jotain klikkiä tuntuu olevan, mutta kun mä en tiedä. Uskaltaisinko luottaa häneen? Onko hällä kuinka paljon muita naisia??? Puhetta kyllä tapaamisesta on ollut, mutta toteutuuko se koskaan??? Laitteleeko hän vain ihan huvikseen mulle viestejä??? Onko hän kiinnostunut minusta, vai pelleileekö hän vain???