Olotila on normaalisoitunut, onneksi Olikin eilen aikamoista haipakkaa, mutta ah, niin ihanaa! En ymmärrä, kuinka tämä voi olla mahdollista, mutta hymyilen koko ajan ihan tyhmän näköisenä, onneksi en näe itseäni peilistä. Olen niin onnellinen, ihan oikeasti pitkästä aikaa.

Heräsin aamulla jo viideltä, kun ei enää unettanut. Laitoin jouluvalot palamaan ja kuuntelin Novaa sängyssä loikoillen, melkein tunnin verran ja nautin onnen tunteesta. Kuudelta menin keittämään puuroa ja keitin sitä himpun enemmän, kuin olisi tarvinnut, sillä tarkoituksena on tänään päivällä tehdä siitä lopusta leipätaikina. Olen myöskin suunnitellut, että tänään teen pienen kävelylenkin pitkästä aikaa. Mittarissa näkyi olevan vain -14 astetta pakkasta eilisen -23 asteen sijaan, hyvä niin.

Mukavaa päivää minulle ja sinulle, blogivierailijani