On lauantai 6.11.2010 Minut herätti tänä aamuna yhdeksältä nuorempi veljeni soitollaan. Hän soitti ja kysyi, että mitä teen. Sanoin, että olen vielä sängyssä. Hän haasteli mua kahville kylään. No vaatteet puettuani olin valmis kipittämään naapuritaloon ja mikä iloinen vastaanotto minua siellä oli vastassa. Kaksi veljenpoikaa olivat oven suussa, kun soitin ovikelloa. Onnekseni heidän äiti oli töissä, joten saatoin olla ihan rennosti. Minä kun hiukan aristelen heidän äitiään, vaikka olemme tunteneet jo kolmisen vuotta. No, pojathan veivät minut heti leikkihinsä mukaan. Leikittiin autoilla heidän huoneessaan. Sit kävin juomassa keittiössä kupposen kuumaa hyvää kahvia. En olekaan aikoihin juonut kahvia. Tais olla silloin, kun autooni vaihdettiin talvirenkaat ja olin kotopuolessa sen yhden yön.

Katselimme telkasta lastenohjelmia ja leikimme aina välillä. Sit oli poikien ruoka-aika. Olihan se melkoista showta, mutta molemmat saivat ruokaa nassuun ja sitten vanhempi poika sai luvan lähteä luokseni hetkeksi leikkimään. Poju oli ihan tohkeissaan, sillä tämä oli eka kerta, kun pääsi luokseni yksin kyläilemään. Hiukan alkuun jänskätin, että kuinkahan tulee käymään. Lopulta kaikki meni ihan hienosti ja tämä ensi kuussa kolme vuotta täyttävä poju selvisi reissusta ihan hienosti. Leikimme pari tuntisen aikana leluilla, piirsimme, muovailimme, kokosimme palapeliä, pelasimme monopolia ja dominoo, luimme Hannu ja Kerttu-kirjaa, katsoimme neloselta Rottatuille-elokuvaa, söimme kuivattuja hedelmiä ja joimme mehua. Kyllä oli puuhaa. Sit pukemaan(joka muuten kesti pitkän tovin, sillä poju innostui välttelemään pukemista) ja kotia kohti. Pojun isä oli jo ulkona odottelemassa(oli näet justaan savuttelemassa). Poju kertoi isälleen, että hauskaa oli ollut. Poju hiukan suutahti, kun en enää mennytkään katsomaan hänen uusia autoja, vaan lähdin ovelta takaisin kotiini. Taisipa siinä tulla pieni itkukin. Voi sentään. No, seuraavalla kerralla sitten

Nyt on sitten mukava olla omissa oloissaan taas vaihteeksi. Ai niin, kun poju oli kylässä, niin mulla luuri soi ja sehän oli Reissumies. En ollut kyllä kovin ilahtunut, kun kuulin, kuka luurin toisessa päässä oli. Ei hän onneksi kovin kauaa siinä jutellut, kun sai kuulla, että minulla on pieni mies kylässä. Lupasi soittaa myöhemmin uudelleen. No, vielä hän ei ole soittanut, enkä niin toivokaan, että enää soittaisikaan. Mun puolestani sais mennä menojaan koko mies!