Hän palasi taas uniini, tuo parinkymmenen vuoden takainen teini-ajan ihastuksenkohteeni ja olin taas unessa koulussa oppilaana kasiluokalla. Jostain syystä luokkamme oli yhdistetty ysiluokka kakkosen kanssa, jossa tuo komistus opiskeli.

Olin ihan kuin jossain aulassa odottamassa tunnin alkua. Aulassa oli lasiseinät ympärillä ja niistä näki ulos ja ovelle, josta saapui ysiluokan poikajoukko ja mukana tietenkin pitkä, hoikka, tummahiuksinen sinisilmä, jolle olin menettänyt sydämeni jo kuutosluokalla. Koskaan en ollut vaihtanut pojan kanssa sanaakaan, aina vain salaa välkillä katselin häntä. Paras kaverini oli hänen rinnakkaisluokallaan ja hänen kauttaan sain tämän pojan lukujärjestyksen ja tiesin aina, missä luokassa hän milloinkin oli. Nyt tuo poikajoukko siis tuli ovista sisään reppuineen ja kuulin, kun ihastuksenkohteeni sanoi toisille pojille: " Jaa täällä on Kevätkukkanen jo odottamassa. Tämä on se toinen Kevätkukkanen." En tiedä, mistä poika tiesi nimeni, mutta olin onnenikukkuloilla, kun kuulin hänen sanovan nimeni Menimme luokkaan ja minä istuin pojasta viistosti takavasemmalla kolmen pulsarivin takana. Katselin hänen sivuprofiiliaan ja huokailin hiljaa. Miksi hän on niin komea??? Miksi olen niin ihastunut häneen??? Miksi hän ei juttele minulle mitään??? Milloin saan hänet omakseni???

Välikommenttina huomatettakoon: En koskaan kouluaikana ajatellut, että haluaisin hänet omakseni tai haluaisin seurustella hänen kanssaan. Ihailin vain häntä etäältä ja se riitti minulle silloin. Päiväkirjat täyttyivät ihastuksenkohteesta ja sydämistä, jolloin huomasin hänen katsovan minuun Voi sitä ihanaa kouluaikaa!!! Haluaisin sen saman ihanan tunteen takaisin sydämeeni. Olla niin täysillä ihastunut yhteen ja samaan mieshenkilöön. Ei sellaista tunnetta ole ollut sen jälkeen. Miksi en ole enää 14 vuotias??? Miksi mun pitää olla jo 35 vee??? Tuntuu, että elämä valuu käsistä ihan hukkaan ja mä vaan vanhenen yksin Nyt mua oikeesti itkettää tämä muistelu. Mihin ne vuodet on vierineet??? Mitä olen oppinut elämästä??? Mitä hyvää olen saanut aikaan???Tuntuu niin lohduttomalta Joskus mä toivon, että olisin kuollut. Välillä kun ajelee autolla pitkin poikin, niin joskus on tullut mieleen, että jossain mutkassa ajaiskin suoraan rekan eteen ja kuolis siihen. Niin ois hyvä lähtee. Mä inhoon näitä synkkiä hetkiä, joita aika ajoin tulee Ei mua jäis kuitenkaan kukaan kaipaamaan täällä, vaikka kuolisinkin pois. Mä olen ihan turha ihminen täällä maapallolla. Ei mua kukaan mies halua Onpa helvetin hieno aloitus tälle sunnuntaiaamulle, itkeä silmät punaiseksi ja ajatella ihan pöljiä asioita!

Piti käydä tässä välissä ottamassa taas vaihteeksi vihreä lääke ja tekemässä iso mukillinen kuumaa teetä. Nyt sitten tulin teemukin kanssa tähän koneelle kirjoittamaan. Itku onneksi laantui jo, mutta eipä tuo lääke haihduta mielestä synkkiä ajatuksia En tahdo kuitenkaan jäädä synkkiin ajatuksiin kovin kauaksi aikaa rypemään.

Perjantai-lauantai aikana laitoin kahdelle eri miehelle viestin luuriin: sille yölliselle viestittäjälle ja perjantai-iltana sätissä uudelleen kohtaamalle miehelle(meilasin hälle aiemmin syyskuussa, mutta en saanut vastausta, nyt sitten sätissä mies kertoi, että oli joutunut sairaalaan ja vastaaminen oli jäänyt. En kysynyt sen paremmin miehen vointia, mutta kävi ilmi, että on lääkekuurilla ja matka lääkepurkille jutun mukaan kesti. En sitten tiedä, puhuiko mies totta vai valehteliko, kun ei nuista sättimiehistä koskaan tiedä. Sain häneltä ainakin ihanan hyvän yön toivotus-viestin luuriini, kun olin jo unille käymässä, nyt siis vaihdoimme luurinumerot.) Niin, laitoin näille miehille viestit, eri päivinä tosin, mutta kumpikaan ei ole vastannut viesteihin mitään. Miksi näin???? Miksi viestiin ei voi vastata???? Miksi pitää jättää vastaamatta, kun ensin on annettu ymmärtää, että juttu jatkuu, ni ei, luuri pysyy mykkänä PERKELE,  sanon minä. Miksi miehet ovat tällaisia????

Mun puolestani miehet saa olla tästä lähtien ihan rauhassa, en aio vastata yhteenkään viestiin enää mitään. Minimoin luurin käytön totaalisesti! En viesteile, enkä soittele kellekään, PERKELE!!!!!!!!!!!!! Muumioidun sitten rauhassa SAATANA HELEVETTI PERKELE!!!!!!

Oikein fantastista sunnuntaita!

(Aloitin tän kirjoittamisen 06:13 ja nyt kello jo 07:15, ollut hereillä jo puoli kolmesta saakka, että näillä mennään!)

Tulipa teksti blogiin tuplana ja piti muokkaamalla poistaa toinen tarina.