Tein tänään täytekakun. Juu-u, hellepäivän kakun väsäsin. Ei, en aio tänne laittaa kuvaa siitä, sillä se ei ollut kaunis teos! Kermavaahto valui reunoille ja kakku oli muutenkin lässähtänyt. Ilmetty tekijänsä näköinen Ei näköjään helteellä onnistu mikään. Ei, se ei ole herkullinen, välissä oli hillojen jämiä, tais yksi hilloista olla peräti puolukkahilloa  Kaupassa käväsin ennen sen täyttämistä ja koristelua. Olin aikeissa ostaa uusia mansikoita. Kilohinta vaivaiset 13,90 euroa!!! Ei kiitos! Jäi kyllä mansikat K-kaupan tiskille. Siis jos pysyy tuossa hinnassa koko kesän, ni eihän sitä uskalla ostaa laatikollista mansikoita talven varalle, sehän on suoranaista riistoa moinen hinta!

Aamupäivästä olin niin onneni kukkoloilla. Olin herännyt jo viideltä, kun ei unettanu. Aloin lukea erästä tiettyä pinkkiä vihkoa, johon olen vuosia sitten kopsannut yhden kirjaston kirjan. tais olla joku seurusteluntaito nimeltään. Olen kyseisen vihkosen lukenut läpi vuosien varrella todella useasti. Se tulee aina mieleen silloin, kun mietin oikein tarkkaan jotakin mieshenkilöä. Niin tässäkin tapauksessa. Sain luettua vihkosen ja oloni helpottui tiedon janostani. Sitten vain haaveilin sohvan nurkassa huokaillen.

Iltapäivän piristeeksi menin hetkeksi kattelemaan sätin juttuja. Eiköhän siellä ollut Nuori Kolli ja Karhean Komea Mies! Molemmat tulivat juttusilleni. Yritin siinä sitten sompailla kumpaisenkin välillä. Nuorempi Kolli jäi kyllä heikommalle huomiolle, kun Karhean Komea laitteli ihania kuviaan näytille. Yritti hän(KKM) päästä takaisin mun meseenikin, mutta siihen en enää suostu, kun on käynyt ilmi, että hän ei halua enää mitään vakavaa, vaikka tavata hän haluaisikin. Mä siis itkin koko ajan, mitä juttelin hänen kanssaan, mutta en kuitenkaan saanut lähdetyksi heti pois sieltä, sillä halusin jonkinlaisen päätöksen jutulle. Sanoinkin hänelle, että mua itkettää ja että sattuu ja sitten tuli se hetki, että mun oli pakko lähteä pois koneelta, tykkänään eri huoneeseen. Ens alkuun itketti valtoimenaan, mutta laitoin levyn soimaan ja menin sohvalle syömään amerikan pastilleja, ah, ihanan isoja suklaisia nappeja Siinä jotenkin itkuni loppui ja tuntui aika hyvälle, että olin jutellut KKMiehen kanssa, vaikka meidän jutusta ei tulekaan mitään.

Enää mulla ei ole niin onnellinen olo siitä luuri-ihastuksesta, kuin aamulla vielä oli. Tuntuu, että olen ajatuksieni kanssa jotenkin sopusoinnussa nyt, itkun jälkeen.

Tämän päivän kakku on tavallaan eräs merkkipäiväkakku, sillä tässä kuussa tulee täyteen tietty vuosimäärä eräästä jutusta. En halua siitä kertoa sen enempää, on liian arkaluonteinen paljastettavaksi