Heräsin yöllä, tai siis aamuyöstä ihan kauheaan uneen. Olin kummien tykönä lapsenvahtina, oli talvi ja iltapimeää. Oli sota-aika Suomessa! Mun sylissäni oli pieni poikalapsi. Tyttövauva huusi lattialla kontaten mun luokseni ja huuti: "Äiti, äiti..." Tyttö oli mun lapseni. Hän oli lyönyt päänsä kontatessaan kirjahyllyn kulmaan. Sanoin: "Tule tänne, äiti on täällä.."

Kun molemmat lapset olivat turvallisesti sylissäni, sain oikeaan lapaluuhuni kaksi luotia. Toinen hoidokeistani, vähän isompi poika oli ampunut minua ulkoa ikkunan kautta, vaikka yritin olla lattialla matalana. Heräsin siihen.

Jotenkin unesta jäi pelottava tunnelma:pimeää, pakkasta, sotaa ja minulla lapsi!

Olin aamuyöllä koneella vajaa kolme tuntia ja ennen seiskaa menin takaksin nukkumaan. Mun luuri soi ennen ysiä ja soittajana oli tuntematon numero. En pirullanikaan vastannut siihen aikaan soittoon. No, enhän mä enää saanut unta.

Karhean Komea Mies näkyy olevan mesessä, mutta mä en juttele hänelle. Olen kevään aikana yrittänyt muutamia kertoja herätellä juttelua aamusta, niin en ole saanut mitään vastakaikua. Saa olla ihan omissa oloissaan mun puolestani.

Aurinko paistaa ja "ihanat päivät" jatkuu