Oi että miten on ihanaa, kun eka pitkä työviikko on takanapäin. Kyllä mä olin poikki, kun lähdin töistä. Oli kyllä tosi vauhdikas päivä, kun oli kaksi kolmivuotiaiden ryhmää tänään kerhoilemassa. Eka ryhmä tuli jo kymmentä vaille yhdeksän kerhoon, vaikka kerho alkaakin vasta ysiltä. Sit kun eka ryhmä läks, ni ehti mennä vain kymmenen minsaa, ni uudet lapset tuli kerhoon, varttia liika aikaisin. Eipä siinä paljoo ehtiny kissaa sanoa.

No, hengissä selvisin tästäkin päivästä, vaikka huomasin päivän aikana, että selkä on pirun kipeä ja se on sitä vieläkin. Töiden jälkeen kävin pikaseltaan tekeen ruokaostokset siwassa ja vauhdilla kotiin. Hetki sitten heräsin melkein kolmen tunnin päikkäreiltä. Nyt on ihan tönkkö olo, mutta ihanan rauhallinen olo on. Töistä kun tulin, ni meinasin hyppiä seinille, kun oli niin vauhti päällä itsellänikin

Työpäiväkirjaa kirjoittaessani kotiinpalattuani mietin sitä, että onko minusta sittenkään tälle alalle. Jotenkin tuntuu niin uuvuttavalta tämä pitkä viikko, vaikka teenkin vasta neljän tunnin päiviä. Tämä vimppa päivä imi minusta kuitenkin kaiken mehun. Mun teki mieli itkeä, kun pääsin kotiin, niin puhkinainen olo mulla oli. No, nyt mua sitten itkettää Olo on kuin Kauniiden ja Rohkeiden Brookella, joka pillittää tuhkatiheään Kuinka puhki mä oisinkaan, jos tekisin tätä kahdeksan tuntia päivässä ja viitenä päivänä viikossa? Mutta kuinka moneen ihanaan lapseen olen saanut tutustua. Oikein tuntuu siltä, että sydän on tulvillaan rakkautta Alkaa nousta taas vauvakuume.....