Minä en laihduta, vaikka pitäisi. Olen pullukka ja sellasena taidan pysyäkin. Olen tänäänkin taas herkutellut suklaavanukkaalla, kekseillä, pienellä palalla täytsäriä, pakastepitsalla ja valkosuklaa-limerahkalla. Tiedän, ettei pitäisi kaupasta ostella herkkuja, mutta minkäs teet, kun tekee välillä mieli herkutella oikein kunnolla. En mä onneksi joka päivä näin mässäile. Tää oli vain nyt ton pitkän työviikon palkkio, tiedän, väärä sellainen, mutta ah, niin ihana!

Joten kuten olen syömisten kanssa balanssissa, että enää ei ole niitä ahmimiskohtauksia ja oksentelua. Vaikkakin viime yönä heräsin pahaan oloon ja oli pakko käydä oksella 

Kaksikymppisenä sairastuin laihdutuksen myötä bulimiaan ja se on ollut aina silloin tällöin aktiivisena, onneksi ei enää. Se oli yhteen aikaan ihan kauheeta, kun piti ostaa kaikkia herkkuja kaupasta, ahmia ja heti mennä okselle, kun tuli niin huono olo. No joo, ei mulla nytkään mikään hyvä olo ole, mutta sinnittelen, etten mene okselle. En halua mennä okselle.

Eilen ostin taas karkkia ja hetihän se pussillinen oli syötävä. En vaan saa suljettua pussin suuta ajoissa. On päässä sellainen pakottava tarve, että on syötävä kaikki kerralla. En tykkää siitä tunteesta. Mistähän sellainen tunne oikein johtuu???? Saisinpa pian ajan sinne omahoitajalle, että pääsisin purkamaan oloani hänelle, siis mielenterveystoimistolla.

Mulla on niin yksinäinen olo. Ei ole ketään, kenelle soittaa. Mesessä ei ole ketään. Missään ei ole ketään.

Lätkämatsia odotan, alkaa puolen tunnin päästä. tuskin jaksan sitäkään katsoa loppuun saakka, kun alkaa mulle niin myöhällä.

Huomenna aion nukkua myöhään, kun ei tarvitse lähteä minnekään, kun tänään kävin maakuntamatkailulla, eli sukulaisia moikkaamassa ja ennakkoäitienpäivillä.

Olen viipottanut kahdeksan päivää putkeen, siis niin paljon on ollut menoja. Tuntuu olo niin kuin oisi selkäänsä saanut! Kaipaan hellyyttä ja lempeitä sanoja