Ihanaa, nyt ollaan vapaalla. Tiistaina on vasta töihin meno. Flunssa se ei vaan päästä otteestaan. Toinen viikko tätä kurjuutta on täyttymässä ja nyt on kurkku kipeenä, ei kivaa. Onneksi kuitenkin ei niin kauhia nuha ole enää. Tai mistä sitä tietää, vaikka se on tulollaan.

Katsoin hetki sitten eilisen Kotikadun Areenassa, kun en eilen jaksanut valvoa ja katsoa sitä, piti mennä jo ennen kahdeksaa unille. No, aivastuksia on tähän aamuun mahtunut. Voi, kyllä olisi niin mukavaa lähteä lenkillekin, mutta en taida tänään lähteä, kun on niin kurkku kipeenä. Aina jotain tekosyitä, mutta en viitsi ärsyttää tätä oloa, mikä on päällä.

Yritän tänään saada vihdoin luettua tuon Lukupiiri-kirjan. Ajatella, kuukausi on kulunut ja olen lukenut kahta kirjaa, enkä vielä ole loppuun päässyt kummassakaan. No sen Liseyn tarinan jätin kesken, kun tuntui tylsältä kirjalta. Jotenkin on kauhiasti tökkinyt tuo lukeminen tämän kuukauden aikana. Ainahan yleensä olen kuukaudessa ehtinyt lukea useamman kirjan. En tiedä, mistä moinen tökkiminen johtuu? Jotenkin on niin, että kun alkaa lukea kirjaa, niin ajatukset eivät ole siinä mukana, enkä tajua juonesta mitään. Ihan sama, lukeekko vai ei. No, seuraava opus on tuon Sophie Kinsellan yksi kirja. Olen siis uusinut näiden kolmen opuksen lainauksen tuossa alkuviikosta, eli ovat vielä kuukauden minulla. Toivottavasti siihen mennessä saan ne luettua.

Eilen en jutellut yhtään mesessä Karhean Komea Miehen kanssa, kun ei häntä näkynyt mesessä. Kivaa välillä tällainen, ettei ollakaan jatkuvasti yhteyksissä. Saa ajatukset lennellä omia ratojaan.