Niin, siinäpä vasta kysymys, johon en kyllä ihan heti tiedä vastausta. En oikein tiedä, itkeäkkö vaiko nauraakko? Toisaalta on ihan turta olotila.

Eilen oli pientä meilien vaihtoa tämän uuden miehen kanssa ja pyysin häneltä, että hankkisi itselleen mesen, niin olisi helpompi jutella, kuin vain laitella meilejä. No, iltapuolella kun palasin synttärikahvittelureissulta kotiin ja kirjauduin sähköpostiini, niin oli tullut mieheltä viesti, että nyt on sitten mese hankittu ja osoite oli myös siinä. Ihmettelin, miksi siinä oli loppupäätteenä fi, eikä com, niinkuin minulla. No minähän lisäsin ossan meseeni com-päätteellä ja laitoin viestiä miehelle sähköpostiin. Odottelin mesessä ja mitään ei tapahtunut. No, kävin taas sähköpostissa ja mieheltä oli tullut pieni viesti, että ei, kun ossan loppu on fi, eikä com. Olin siis jonkun toisen ossan lisännyt meseeni hih hih. No, ei kun uutta tilalle ja nyt näkyi mies kirjautuneena  mesessä. Olipa tämäkin nyt episodi!

Siitä sitten aloimme jutella ja toisaalta tuntui aika veikeältä, kun oltiin nyt ihan kahden mesessä, kun edellisenä päivänä oltiin vain juteltu sätissä, jossa oli ympärillä muitakin. Nyt oltiin vain minä sekä hän.

Tänä aamuna mietin kahvikupin äärellä Ihanaa Miestä, Karhean Komeaa Miestä ja Komeaa Miestä, niinkuin nytkin. Ja mua itkettää Olen kuin pyyhkäissyt heidät kaikki yli laidan elämästäni ja hypännyt suuren hypyn tuntemattomaan, kun elämääni on tullut tämä uusi mies. Mua pelottaa!!!!! En tiedä, miksi olen näin tehnyt. Se vain tapahtui. Olo on kuin olisi tyhjän päällä ja kuitenkin on se joku, joka vetää puoleensa. Mutta en tiedä. Uskallanko jatkaa tätä? Miksi mua itkettää? Miksi en osaa iloita tästä? Miksi ajattelen näitä kolmea miestä vielä? Miksi näin tapahtui?

Tämä uusi mies on minua kaksi vuotta ja neljä päivää nuorempi, eli olemme samanmerkkisiä horoskoopissa. Tämä on ihan uutta minulle, että on suhde samanmerkkisen kanssa.

En pahemmin vielä tunne tätä miestä, mutta sen tiedän, että hän ei polta tupakkaa, niinkuin en minäkään ja se on mielestäni erittäin hyvä asia

Olen kyllä ihan hämmentyneessä tilanteessa, kyyneleet valuvat silmistäni ja pienesti olen iloinen ja turta. Mitä tästä eteenpäin? Alkaako Rakkaus roihuta, vai mikä tämä juttu oikein on???